“Mabushi, juokse koilliseen rajojen taa niin kauas kuin vain ikinä jaksat”
Tummasydäminen uros komensi vakavana.
“Ennen kuin taivas pukeutuu veriseen kaapuunsa ja heijastuu silmiin, sinun tulee jo olla kaukana” tuon äänen kantaja oli nuori Ryewook ja se, jolle hän puhui oli hänen veljensä.

 

Ja se oli myös viimeinen kerta kun näki hänet.
Kun tuo heitä jahtaava hirviö ilmestyi näkyviin ja lähti Mabushin perään, yritti Ryewook pitää väkisin päänsä kylmänä. "Älä pysähdy tai edes vilkaisekkaan taaksesi. Emme saa palata auttamaan toisiamme. Emme saa kaivata toisiamme enää"

Hän lähti juoksemaan kaakkoon ja repimään etumatkaa hirviöstä ja kulkemaan yhä kauemmas siitä, mikä oli hänelle tärkeää. Häneltä oli se ainoa josta välitti. Tai pikemmin, hän itse lähetti hänet pois..

Ryewook ja Mabushi elivät molemmat laumassa. Tämä lauma oli jaettu kolmeen ryhmään. Ryewook ja Mabushi itse kuuluivat kolmanteen ja isoimpaan ryhmään, mutta nyt jotain oli sattunut. Ryewook ja Mabushi pakenivat täyttä vauhtia jotain, eri ryhmiin ja lopulta näin ollen täysin eri elämiin.

 

Ryewookin matka suuntasi kaakkoon ensimmäisen ryhmittymän luokse. Kuu mollotti alastomaksi riisutulla taivaalla, ensimmäisen lauman leiri olisi tavoitettava ennen aamuyötä tai hän olisi mennyttä.
"Mabushi olet jo pitkällä! Kerro olevasi turvassa!” Ryewook haukkui itselleen, ja kiristi tahtiaan. Monen kilometrin jälkeen hänen polkuanturansa huusivat armoa ja kuivaan maahan leimaantui verisiä tassunjälkiä. Vaikka Ryewook oli isokokoinen ja ruumiinrakenteeltaan vahva, hän oli vielä vain pentu, mutta jatkoi silti eteenpäin matkaansa toiveikkaan oloisten tähtien alla.
Pian tuo tumma näky taivaalla alkoi kadota. Oi mihin tähdet lähtevätkään?
Kun taivas alkoi hiljalleen punertaa auringon nousun johdosta, tiesi Ryewook ajan olevan lopussa. Siispä hänen oli yritettävä vielä pinnistää päästäkseen määränpäähänsä.
Kaukana horisontin siimeksessä Ryewook näki metsän. Jos tähdet olivat johdattaneet hänet oikealle polulle, oli tuo metsä kuuluva lauman ensimmäiselle ryhmälle.

 

Ryewook alkoi yhtäkkiä kompastella saavuttuaan metsään. Hänen kuntonsa alkoi pettää, mutta uros pyrki pääsemään leiriin asti. Lopulta, pinnistelyistään huolimatta uros lensi pää edellä puskaan.
“Hemmetti….” hän kirosi, mutta oli liian heikossa kunnossa noustakseen.
Ryewook sulki silmänsä. Hän hyväksyi itselleen mahdollisuuden kuolla siihen paikkaan.
Uros sulki silmänsä. Hän halusi kuolla lintujen laulaessa, mutta ainoa ääni oli hänen raskas, kahiseva hengitys.
Näinkö minua rangaistaan?
Ryewook huokaisi. Ei häntä päästetä manalaan näin helposti. Kuolema oli jälleen kerran evätty häneltä.

"Miten vain arvon Lucifer..."